Sanomalehdistä
Espoon kouluihin kouluvaarit ja -muorit (julkaistu Espoon seurakuntasanomissa Essessä 27.9.2012)
Turussa on jo jonkin aikaa ollut toiminnassa kouluvaarien muodostama, koulujen kasvatustoimintaa tukeva aatteellinen yhdistys Kouluvaarit ry, jonka kumppanina toimii Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
Kouluvaarit ovat joukko vapaaehtoisia, yli 55-vuotiaita miehiä, jotka haluavat olla alakoulun oppilaiden ja opettajien apuna. He ovat kouluissa erityisesti pienimpien oppilaiden apuna ja tukena.
Oppilaat voivat tehdä vaarin kanssa tehtäviä, keskustella ja kuunnella tarinoita. Kouluvaarit osallistuvat kerran viikossa opettajan kanssa sovituille tunneille ja myös ruokailevat oppilaiden kanssa. Kaikki kouluvaarien tekemä työ on tarkoitettu lapsen parhaaksi.
Isovanhemmat ovat monelta tämän päivän lapselta poissa tai asuvat kaukana. Myös kotiolot ovat hyvin erilaisia, ja monen lapsen arjesta puuttuu turvallisen aikuisen läsnäolo. Kouluvaarit ovat omalta osaltaan tukemassa kasvatustoimintaa sekä kehittämässä hyvää ja turvallista kouluympäristöä. He tuovat oppimiseen lisäarvoa omalla erikoisosaamisellaan ja elämänkokemuksellaan.
Voisikohan vastaavanlaista toimintaa harkita perustettavaksi myös Espooseen? Vaarien lisäksi mukaan olisivat tervetulleita muorit, ja toimintaa voisi hyvin laajentaa koulujen lisäksi päiväkoteihin. Vaareiksi ja muoreiksi kelpaisivat mainiosti myös alle 55-vuotiaat. Mahtaisikohan kirkolla olla kiinnostusta ja mahdollisuuksia toimia yhteistyökumppanina kouluvaareille ja -muoreille?
Kimmo Metsä, Espoo
Miksi kaikki ilmainen ja julkinen täytyy hajottaa? (julkaistu Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä 9.9.2012 sekä Nykypäivässä 7.9.2012)
Mikä meitä suomalaisia vaivaa, kun kaikki ilmainen tai julkinen täytyy hajottaa ja sotkea? Olen tottunut kotimaassani siihen, ettei julkisia käymälöitä voi käyttää, sillä ne ovat vastenmielisen epäsiistejä. Jos johonkin rakennetaan jotakin uutta, se täytyy välittömästi töhriä ja tehdä epäviihtyisäksi. Kaupunkipyöriä ei voida ottaa käyttöön, koska ne katoavat tai rikotaan heti, kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Julkiset liikennevälineet, esimerkiksi metrot, ovat turhan usein epämiellyttävän likaisia ja pahanhajuisia, ja metroasemien hissejä käytetään käymälöinä. Se on jotenkin luonnollista.
Hämmästykseni oli suuri, kun esimerkiksi New Yorkin keskuspuistossa saattoi käydä kaikille avoimessa ja ilmaisessa käymälässä, jossa asioiminen oli miellyttävä kokemus: seinissä ei ollut ainoatakaan töhryä, ja käytettävissä oli jopa vauvanhoitopöytä. Washington D.C.:n kaupunkipyörät olivat ehjiä ja hyväkuntoisia, ja ne tuntuivat olevan ahkerassa käytössä. Lontoon tai Tokion metrojunat ovat viihtyisiä, ja niitä käyttää mieluummin kuin Helsingin metroa, vaikka kaupunkien koko ja junien käyttäjämäärät ovat aivan toista luokkaa kuin Helsingissä. Asian olisi voinut kuvitella olevan päinvastoin.
Ilmiö liittynee tavalla tai toisella kasvatukseemme, asenteisiimme ja kulttuuriimme, ei vähiten juomakulttuuriin, ja olisi hienoa, jos sille pystyttäisiin osoittamaan selitys. Vielä hienompaa olisi, jos asialle kyettäisiin tekemään jotakin. On outoa, että monissa maailman metropoleissa julkiset tilat ovat viihtyisiä ja hoidettuja, mutta meillä Suomessa julkisten tilojen epäsiisteys näyttää olevan maan tapa, josta eroon pääseminen tuntuu olevan vaikeata. Tässä asiassa kannattaisi ottaa mallia maailmalta, vaikkapa ihan Amerikasta asti!
Kimmo Metsä, Espoo
Espoo tanssilla, teatterilla ja musiikilla maailmankartalle (julkaistu Länsiväylässä 6.6.2012)
Ovatko espoolaiset päätöksentekijät ja virkamiehet havahtuneet siihen, mitkä mahdollisuudet Espoolla olisi niittää kansallista ja kansainvälistä mainetta esittävien taiteiden saralla, kerätä sitä kautta tuloja kaupungin kassaan ja luoda hyvinvointia kaupunkilaisille?
Tapiolaan ollaan parhaillaan suunnittelemassa teatteritaloa, joka voisi toimia paitsi tukikohtana espoolaisille tanssi- ja teatteriryhmille myös vierailunäyttämönä, jollaisista on huutava pula pääkaupunkiseudulla ja koko maassa. Riittävän suuret ja ajanmukaiset tilat voisivat tuoda Espooseen esimerkiksi kansainvälisen tason tanssiesityksiä, joita tullaan katsomaan kauempaakin, ulkomailta asti.
Tanssi ja sirkus ovat koko ajan asemiaan vahvistavia taidemuotoja, joihin kohdistuu kansainvälisesti yhä enemmän kiinnostusta, ja mikä parasta, niistä tuntuvat olevan kiinnostuneita nimenomaan nuoret. Moni pääkaupunkiseudulle ulkomailta työn perässä muuttava mainitsee nykyisin kiinnostuksen kohteekseen tanssin. Kulttuurista olisi mahdollisuus tehdä puhtaan luonnon, siistin ympäristön ja toimivan infrastruktuurin kaltainen vetovoimatekijä, jolla on aidosti vaikutusta asuinpaikan valinnassa.
Espoolaiset orkesterit ja kuorot ovat tunnettuja sekä kaupungin että valtakunnan rajojen ulkopuolella, ja kaupungilla olisi loistava tilaisuus profiloitua myös mm. musiikkiteatteritoiminnan saralla. Musiikkiteatteri Tapiolasta on jo otettu mallia naapurikaupungeissa: miksi emme siis päättäväisesti sijoittaisi siihen ja tekisi siitä espoolaista näyteikkunaa niin naapurikaupunkeihin kuin muuallekin? Kaikki edellytykset kukoistavalle menestystarinalle ovat olemassa.
Tapiolan, Keilaniemen ja Otaniemen muodostamasta T3-alueesta on tarkoitus synnyttää Suomen kilpailukyvyn kärki, jossa ovat vahvasti edustettuina visuaaliset taiteet, mm. Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ja Taidemuseo EMMA. Emmekö voisi liittää tulevaisuuden Espoo-brändiin myös esittäviä taiteita, kun kaikki edellytykset siihen ovat olemassa? Tarvitaan enää vain tahtoa.
Kimmo Metsä
Espoo
Kirjoittaja tekee parhaillaan Valtiontalouden tarkastusvirastossa tarkastusta Suomen kulttuuriviennistä.
Kiinnostaako kokoomusta ammatillinen koulutus?
23.5.2012
Ammatillisen koulutuksen vetovoima on ollut kasvussa jo useamman vuoden ajan, mutta sen profiili tuntuu yhä olevan monelle kokoomuslaiselle jotenkin etäinen. Tämä on outoa siksi, että yhä useampi ammatillisen tutkinnon suorittanut työllistyy pk-yrityksessä tai itsenäisenä yrittäjänä ja nimenomaan kokoomusta on vanhastaan pidetty yrittäjien puolueena. Yrittäjyyskasvatus ja yrittäjyyteen valmentavat opinnot ovat lisäksi nousseet ammatillisessa koulutuksessa entistä keskeisemmiksi.
Esimerkiksi Espoossa on viime vuosina panostettu voimakkaasti ammatillisen koulutuksen kehittämiseen, ja ensisijaisia hakijoita Omniaan oli tänä keväänä yli 1,5 jokaista aloituspaikkaa kohti. Kuitenkin vain kaksi kolmesta ensisijaisesta hakijasta sai opiskelupaikan. Koko ikäluokan koulutustakuu sekä nuorten ja aikuisten osaamistasosta huolehtiminen edellyttävät lisäpaikkojen saamista ammatilliseen koulutukseen. Omnia ei nykyisen järjestämislupansa puitteissa pysty tarjoamaan kaivattuja lisäpaikkoja halukkaille, vaikka valmiudet koulutuksen antamiseen olisivat erinomaiset.
Kokoomuksen tulee osaltaan huolehtia siitä, että ammatillinen koulutus saa tarvitsemansa lisäpaikat. Ammatillisen koulutuksen lisääminen on yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä nuorten syrjäytymistä ja huolehtia siitä, että meillä tulevaisuudessakin on osaavaa työvoimaa niin yrittäjinä kuin työelämän palveluksessa ylipäänsä. Pelkän perusasteen koulutuksen saaneen nuoren syrjäytymisriski ammatillisen keskiasteen koulutuksen saaneen nuoren syrjäytymisriskiin nähden on kolminkertainen.
Osa-aikaeläkeläiset ovat väliinputoajia (julkaistu Helsingin Sanomissa ja Länsiväylässä 16.11.2011)
Osa-aikaeläkeläisyys ei ole kaikille oma valinta, ja siksi on valitettavaa, etteivät osa-aikaeläkeläiset saa eläkeläisalennuksia kovinkaan monesta eläkeläisalennuksia tarjoavasta palvelusta. Yhteiskunnan valmistautumattomuus osa-aikaeläkeläisyyden yleistymiseen näkyy mm. kulttuuripalveluissa ja joukkoliikenteessä, jossa osa-aikaeläkeläinen joutuu optimoimaan liikkumisensa lippujen hintojen mukaan. Voisikin herättää ajatuksen siitä, olisiko erilaisissa palveluissa mahdollista huomioida osa-aikaeläkeläiset nykyistä paremmin.
Etelä-Espoossa jäädään kaipaamaan busseja (julkaistu Länsiväylässä 5.10.2011)
Etelä-Espooseen hiljattain muuttaneena olen jo useasti ehtinyt iloita toimivasta joukkoliikenteestämme ja aivan erityisesti nopeista ja mukavista bussilinjoistamme Helsingin keskustaan: bussimatkaan tulevat bonuksena vertaansa vailla olevat merelliset maisemat, jotka näyttäytyvät joka aamu aina vähän erilaisina ja joissa sekä silmä että sielu lepäävät.
Ilo uhkaa kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi, sillä kun länsimetron liikenne käynnistyy, suorat linjat Kampista Espooseen lakkautetaan ja tilalle tulevat metroon kytketyt liityntälinjat. Suoria seurauksia muutoksesta ovat (työ)matka-aikojen pidentyminen ja matkustamisen muuttuminen epämukavaksi; matkustajat pakotetaan käyttämään suorien yhteyksien sijaan vaihtoja, joihin liittyy aina enemmän riskejä, vaihtoasemat saattavat sijaita tyystin eri suunnassa kuin matkan määränpää, jolloin matka-ajat väistämättä pitenevät, reitti kiertää huomattavasti kauempaa kuin aikaisemmin (Otaniemen mutka), pysähdyksiä on runsaasti ja bonuksena olevat merimaisemat muuttuvat pimeäksi tunneliksi.
Metron kilpailukykyä on perusteltu säännöllisellä ja häiriöttömällä liikennöinnillä. Ainakin omat kokemukseni osoittavat, ettei länsiväylää kulkevan bussilinjani säännöllisyydessä ja häiriöttömyydessä ole ollut minkäänlaista moittimista. Raideliikennettä on pidetty bussiliikennettä energiatehokkaampana liikennöimismuotona, mitä se epäilemättä onkin, mutta jos julkisten liikenneyhteyksien käyttämistä vaikeutetaan ja siitä tehdään vastenmielistä, herää kiinnostus ryhtyä yksityisautoilijaksi, mikä puolestaan on ristiriidassa sen kanssa, että "tehokkaan ja luotettavan länsimetron uskotaan leikkaavan yksityisautoilun kasvun Etelä-Espoossa".
Pääkaupunkiseudun bussiliikenteen suunnittelusta vastaa HSL, jonka linjastosuunnittelun aikajänne on 3 - 5 vuotta ja jonka linjastoja kehitetään jatkuvasti vastaamaan mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeita. Metron arvioidaan liikennöivän Matinkylään vuoden 2015 syksyllä, joten HSL:llä on neljä vuotta aikaa suunnitella linjasto käyttäjien tarpeiden mukaisesti. Toivottavasti suunnittelussa kuullaan myös käyttäjien toiveita. En ole asiassani yksin.
Valtion ja kuntien arviointiosaamista vahvistettava (julkaistu Helsingin Sanomissa 26.5.2011)
Säätytalolla kirjoitetaan parhaillaan maahan hallitusohjelmaa, joka ohjaa valtion toimia seuraavien neljän vuoden ajan. Valtion samoin kuin kuntien hallinto on täynnä hyvää tarkoittavia ohjelmia ja strategioita, mutta niiden toteutumisen seuranta ja arviointi on usein laiminlyöty. Kansanvallan kannalta ei ole yhdentekevää, miten vaaleilla valitut päätöksentekijät ovat onnistuneet edistämään asioita, joihin he ovat erilaisia ohjelmia laatiessaan sitoutuneet.
Julkisten palveluiden kilpailuttaminen ja yksityistäminen tai siirtäminen osaksi jotakin konsernia tai yhtymää ei poista valtion ja kuntien päätöksentekijöiden vastuuta palveluiden järjestämisessä, vaan pikemminkin päinvastoin: julkisen vallanpitäjän valvontavastuu korostuu erityisesti näissä tilanteissa. Palveluiden järjestämisessä on toissijaista, kuka palvelut tuottaa, kunhan ne tuotetaan kansalaisen eli veronmaksajan näkökulmasta parhaalla mahdollisella tavalla.
Veronmaksajan kannalta on olennaista, että palvelut tuotetaan mahdollisimman kustannustehokkaasti eli saamalla mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon. Mahdollisimman paljon ei kuitenkaan tarkoita pelkästään taloudellista säästöä, vaan ennen kaikkea laatua, jota veronmaksaja sijoituksellaan saa. Laadun valvonta on veronmaksajien edunvalvojien eli julkisen vallan käyttäjien vastuulla. Vastuuta ei poista tehtävien siirtäminen yksityisen tahon tai jonkin konsernin tai yhteisön järjestettäväksi.
On paradoksaalista, että moni meistä noudattaa arvioinnin ja valvonnan periaatteita sujuvasti omassa elämässään, mutta kun on kysymys yhteisten asioiden hoitamisesta, hämärtyvät valta- ja vastuusuhteet merkillisesti. Esimerkiksi jokainen asuntokauppaa tehnyt tai asuntoaan remontoinut tietää hyvin, kuka viime kädessä vastaa ja maksaa kaikesta siitä, mitä asunnossa tapahtuu. Hankinnoista päättää asukas tai asiakas, julkisissa hankinnoissa veronmaksaja edustajiensa välityksellä. Kaupat tehdään, kun hinnan ja laadun arvioidaan kohtaavan tarpeet ja tavoitteet.
Onnistunut laadun arviointi edellyttää onnistunutta tavoitteiden asettelua sekä asetettujen tavoitteiden toteutumisen seurantaa. Sekä valtion että kuntien toimia arvioidessa kohtaa aivan liian usein tavoitteita, joiden toteutumista ei voida arvioida siksi, että tavoite on huonosti asetettu. Useimmissa tapauksissa lienee kysymys hyvän tavoitteen asettamisen osaamisen puutteesta, jota voitaisiin yrittää korjata esimerkiksi arviointikoulutusta lisäämällä, mutta joissakin tapauksissa kysymyksessä saattaa olla myös tietoinen valinta: kirjoittamalla tavoite muotoon "kehitetään tai edistetään jotakin" pidetään huoli siitä, että arviointia suoritettaessa on helppo väittää asiaa "kehitetyn" tai "edistetyn" jollakin tavalla. Tällainen arviointi ei palvele tarkoitustaan.
Hyvä arviointi on luonteeltaan kehittävää ja vastuullistavaa: veronmaksajan tai hänen edustajansa tulee arvioinnin perusteella saada käsitys siitä, mitä verovaroilla on saatu aikaan, ja tehdä asiasta tarvittavat johtopäätökset. Hyvä arviointi tarvitsee tuekseen tietoa, jota kyllä kerätään runsaasti mutta hyödynnetään vähän. Tietojärjestelmämme tulee saattaa sille tasolle, että niistä saatava tieto on helposti hyödynnettävää ja tukee arviointia ja päätöksentekoa tarkoituksenmukaisella tavalla.
Kimmo Metsä
ylitarkastaja, tarkastuslautakunnan jäsen
Espoo
Sopivatko kokoomus ja kulttuuri yhteen? (julkaistu Nykypäivässä 6.5.2011 ja Länsiväylässä 11.5.2011)
Ystäväpiirissäni on runsaasti nuoria kulttuurialan ammattilaisia ja kulttuurin harrastajia, joista moni lukeutuu ns. liikkuvaksi äänestäjäksi. Jotkut yrittivät vielä vaalipäivää edeltävänä iltana ja yönä epätoivoisesti etsiä eduskuntavaaliehdokkaiden ja puolueiden vaaliohjelmista viittauksia kulttuuriin, mutta laihoin tuloksin. Kaivattiin myös vaalikonetta, jossa olisi ollut kulttuuripoliittisia kysymyksiä. Epäilykseni on, ettei kovinkaan moni valinnan vaikeutta tuskastelevista ystävistäni kuitenkaan päätynyt äänestämään kokoomusta, sillä "todellisen, monipuolisen ja avarakatseisen kulttuurimyönteisyyden" katsotaan yhä olevan väriltään punavihreätä.
Miksi näin? Havaitsin, että kokoomuksen kulttuurivaltuuskunta on 3.12.2010 hyväksynyt kulttuurin ja luovien alojen politiikkaa käsittelevän kymmensivuisen kannanoton ja että puolueella on olemassa myös puoluevaltuuston 17.4.1985 hyväksymä kulttuuripoliittinen ohjelma. Kaikki kunnia kulttuurivaltuuskunnan työlle, mutta olisiko puolueen aika päivittää myös nyt jo yli neljännesvuosisadan ikäinen kulttuuripoliittinen ohjelmansa? Hämmästyin ohjelman ikää ojentaessani sen eräälle kokoomuksen kulttuuripoliittisista näkemyksistä kiinnostuneelle ystävälleni. Kulttuuri lisää tutkitusti hyvinvointia, ja esimerkiksi kunnan tehtävänä on edistää nimenomaan asukkaidensa hyvinvointia. Tämä on hyvä muistaa mm. kuntavaalien lähestyessä.
Mikään puhuttu tai kirjoitettu sana ei kuitenkaan korvaa niitä asenteita, joita puolue ja sen edustajat osoittavat kulttuuripoliittisia arvoja kohtaan. Sama koskee ympäristöarvoja. Antakaamme siis kulttuurimyönteisyytemme näkyä käytännön toimissa, muuallakin kuin katsomon puolella!
Tapiolan musiikkilukio pelastettava!
24.3.2011
Tapiolan lukion musiikkipainotusta on lukion käyneiden ja heidän vanhempiensa mukaan ajettu alas jo useamman vuoden ajan. Alasajon syyksi on paljastunut koulun johdon tietoinen ja järjestelmällinen pyrkimys tehdä Tapiolan lukiosta matematiikkapainotteinen koulu.
Espoon lukioilla on olemassa sopimus, jonka mukaan kullakin lukiolla on yksi erityistehtävä, painotus tai linja: Tapiolan lukiossa se on musiikki ja Olarin lukiossa matemaattis-luonnotieteelliset aineet. Linjaus on selvä, ja siitä tulee pitää kiinni jatkossakin.
Matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen vahvistaminen sinänsä on kannatettava ajatus, mutta sillä ei tule vaarantaa Tapiolan lukion maineikasta musiikinopetusta: onhan meillä jo korkeatasoinen ja tunnustusta saanut matemaattis-luonnontieteellisesti painottunut lukio Olarissa.
Onko Espoolla kulttuuritahtoa? (julkaistu Länsiväylässä 5.2.2011)
Espoolaisen Musiikkiteatteri Tapiolan (MusTa) uusin tuotanto Itämeri Cruise sai ensi-iltansa Improvisaatioteatteri Stella Polariksen teatteritilassa Helsingin Kaapelitehtaan Turbiinisalissa keskiviikkona 26.1.2011. Musiikkiteatteri Tapiola on ammattijohtoinen harrastajien musiikkiteatteri, jonka toiminnan tavoitteena on antaa nuorille tilaisuuksia tehdä uudenlaista musiikkiteatteria ammattilaisten ohjauksessa. Espoon kaupunki myönsi MusTalle vuonna 2008 kulttuurin kannustuspalkinnon. Musiikkiteatteri Tapiola sai alkunsa Tapiolan lukion musiikkilinjan senioreiden ja laajan yhteistyöverkoston voimien yhdistyessä.
Tapiolan lukion musiikkilinja toteutti vuodesta 1995 alkaen kymmenen vuoden ajan useita musiikkiteatteriesityksiä, joissa yhdistyi musiikkipedagogien ja teatterin ammattilaisten yhteistyö. Muutokset koulun toiminnassa veivät kuitenkin musiikkiteatterilta toimintaedellytykset. Teatteri toimii nykyisin kannatusyhdistyksensä tukemana Leppävaarassa sijaitsevan musiikkiopisto Juvenalian musiikkiteatterilinjana. Miksi Itämeri Cruisea sitten esitetään Helsingissä? Eikö itsenäisyyttään vaalivassa Espoossa ole sijaa Musiikkiteatteri Tapiolan esityksille?
Ei ole. Itämeri Cruisea harjoiteltiin näyttelykeskus WeeGeen kuoroullakolla ja esityksiä suunniteltiin Espoon kulttuurikeskuksen Louhisaliin, mutta vastaan tulivat Espoon kaupungin Louhisalista perimät tilakustannukset, jotka olisivat olleet tuhansia euroja. Kohtuuhintaisia tiloja ei ollut saatavilla muualtakaan Espoosta. Apuun tuli Stella Polaris, jonka myötävaikutuksella Itämeri Cruisea voidaan esittää Helsingin Ruoholahdessa.
Espoon kaupunki ei osoittanut erityistä kulttuuritahtoa myöskään harjoitustilojen myöntämisessä Musiikkiteatteri Tapiolalle. Kaupunkikulttuuriyksikkö antoi teatterilaisille häädön WeeGeen kuoroullakolta, ja on lähes skandaalimaista, että harjoitukset saatiin pitää WeeGee-talossa ainoastaan Tilakeskus-liikelaitoksen luvalla. Jo on aikoihin eletty, kun kaupungin tekninen toimi saa puolustaa kulttuuritoimijoita kaupunkikulttuuriyksikköä vastaan!
On hämmästyttävää havaita, millä tavoin Espoossa suhtaudutaan musiikkiteatterikoulutukseen, josta voitaisiin tehdä kaupungille samanlainen brändi kuin vaikkapa Sibelius-lukio on Helsingissä tai Vaskivuoren lukio Vantaalla. Vaskivuoren lukio toteuttaa vuosittain musiikkiteatteriesityksen, jota tullaan katsomaan kauempaakin. Koulussa arvostetaan luovuutta ja taidekasvatusta, ja esitykset ovat saaneet kiitosta ammattimaisuudestaan.
MusTa edustaa juuri sellaista toimintaa ja juuri sellaisia tavoitteita, joille Espoon kaupungin kulttuuripoliittinen ohjelma perustuu: "Espoo on tulevaisuudessa kulttuurikaupunki, jossa asukkailla on mahdollisuus omaehtoiseen kulttuuriseen toimintaan. Kulttuurin ammattilaiset ja alan opiskelijat halutaan mukaan lasten ja nuorten kasvatustyöhön. Kulttuuri- ja taidekasvatuksella sekä laadukkaalla tarjonnalla rakennetaan tulevaisuuden kulttuurielämän perustaa."
Jää nähtäväksi, minkälaiseksi espoolaisen kulttuurielämän perusta edellä mainituin kaupungin toimenpitein muodostuu. Ainakin Tapiolaan suunniteltuun teatteritaloon tulisi saada kohtuuhintaiset tilat musiikkiteatteritoiminnalle. Kaupungin tulee turvata innokkaan tekijäjoukon harrastamalle taiteenlajille asianmukaiset toimintaedellytykset. Seuraavan Musiikkiteatteri Tapiolan esityksen ensi-illassa olisi ilo nähdä myös Espoon kaupungin edustus.
Kimmo Metsä, Espoon kaupungin tarkastuslautakunnan jäsen
Eija Ahvo, näyttelijä, laulaja
Susanna Haavisto, näyttelijä, laulaja
Vilppu Kiljunen, oopperaohjaaja
Jukka Linkola, säveltäjä
Ulla Tapaninen, näyttelijä
Energiajätteen kierrätys tulisi saada jokaiseen taloyhtiöön (julkaistu Helsingin Sanomissa 2.8.2010)
Outi Hupaniittu kommentoi (HS 29.7.) Johanna Mannilan (HS 28.7.) kirjoitusta jätteiden kierrätyksen ongelmista: Hupaniittu ehdotti metallin- ja lasinkeräyslaatikoiden tuomista taloyhtiöiden pihojen perille. Miksei samassa yhteydessä tuotaisi pihoille myös energiajätteen keräyslaatikoita? Kuljetamme nykyisin kotitaloutemme energiajätteet jalkaisin yli kahden kilometrin päässä sijaitsevan ostoskeskuksen keräyspisteeseen ja mietimme, kuinka moni edes autoilevista naapureistamme tekee samoin. Epäilemme, ettei kovinkaan moni.
Olen Hupaniitun kanssa samaa mieltä siitä, että HSY voisi edistää kierrätystä tarjoamalla taloyhtiöille kannusteita jätteiden kierrätykseen. Energiajätteen erottelu sekajätteestä on ainakin omassa taloudessamme vähentänyt syntyvän sekajätteen määrää merkittävästi, suurin osa talousjätteestä kun muodostuu lähinnä erilaisista muoveista. Energiajätteen kierrätyksessä myös muovikassit päätyvät sinne, minne niiden ympäristöystävällisesti tulisikin päätyä.
YLEn toimitusjohtajan palkka kohtuuton (julkaistu Helsingin Sanomissa 7.5.2010)
Televisiomaksuun tulee ensi vuonna kolmen prosentin korotus, jolla on tarkoitus paikata Yleisradion tappiollista taloutta. YLEn toimintaan kohdistuu poikkeuksellisen rajuja säästöjä, joiden seurauksena ollaan lakkauttamassa 300 työpaikkaa. Yleisradion julkisen palvelun tehtävä, johon sisältyy mm. kotimaisen kulttuurin tukeminen ja ylläpitäminen, kokee kovia.
Esimerkiksi Yle Radio1 säästää vähentämällä musiikin erikoisohjelmia liki 40 prosentilla eli noin tunnilla päivässä. Studionauhoituksia harvennetaan, YLEn omaa musiikkituotantoa ja radiointeja vähennetään ja musiikkiohjelmien budjetista leikataan runsaat 200 000 euroa. Samassa yhteydessä on hyvä muistaa myös Radion kamarikuoron lakkauttaminen.
On suorastaan uskomatonta, että Yleisradion hallitus päätti osallistua säästötalkoisiin korottamalla toimitusjohtajan palkkaa liki 9 000 eurolla kuukaudessa; uudelle toimitusjohtajalle maksetaan 25 000 euroa kuukaudessa, kun entinen sai "vaivaiset" 16 500 euroa kuukaudessa. Uusi toimitusjohtaja sai lisäksi toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, kun edeltäjän sopimus oli viisivuotinen.
YLEn hallitus on perustellut palkankorotusta muiden yhtiöiden maksamilla palkoilla ja valintaprosessissa loppusuoralla olleiden henkilöiden toiveilla. Vallitsevissa olosuhteissa olisi odottanut päätöksentekijöiltä parempaa harkintakykyä ja erityisesti sen miettimistä, mitä päätöksellä halutaan viestittää Yleisradion omista arvoista ja toimintakulttuurista.
Ympäristö tarvitsee tekoja
1.10.2009
Ympäristöasioista puhuminen on muodostunut tavaksi tilanteessa kuin tilanteessa, mutta enemmän kuin sanoja ympäristö tarvitsee tekoja: yksittäisten ihmisten arkisia tekoja. Sen sijaan, että keskitymme puhumaan lähestyvän Kööpenhaminan ilmastokokouksen tärkeydestä, voimme itse kukin omilla asenteillamme ja omilla arkisilla valinnoillamme vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen.
Olemme omassa kotitaloudessamme ryhtyneet kiinnittämään lisääntyvästi huomiota energiankulutukseen sekä jätteiden syntyyn ja lajitteluun ja havainneet esimerkiksi sen, että perinteistä sekajätettä syntyy vain murto-osa energiajätteen määrästä. Taloyhtiössämme ei ole energiajätteen keräystä eikä meillä autoa, joten jäte täytyy toimittaa julkisilla kulkuvälineillä lähimpään kierrätyspisteeseen.
Hämmästyksemme on ollut suuri, kun olemme yrittäneet selittää merkillistä käyttäytymistämme muille ihmisille: on paljon helpompi toimittaa jäte kierrätyspisteeseen kuin yrittää perustella jollekulle muulle, miksi ihmeessä teemme niin. Sehän on niin hankalaa ja vaivalloista, eikä sellaista viitsisi tehdä, vaikka olisi autokin käytettävissä. On siis kysymys asenteista ja viitsimisestä.
Pääkaupunkiseudun kunnissa on tehty ansiokasta työtä jätteiden kierrätyksen ja lajittelun edistämiseksi, mutta suuri kysymys on, kuinka saamme muutetuksi ihmisten asenteita kestävää kehitystä suosiviksi. Joillakin alueilla ei esimerkiksi vielä ole toimivaa biojätteiden kierrätystä. Energiajätteen lajittelijoina toivoisimme tuotteisiin entistä selvempiä ympäristömerkintöjä ja kunnilta entistä selvempiä ja yksityiskohtaisempia ohjeita sekä voimavaroja jätteiden kierrättämiseen.
Pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon apua Lempäälän mallista (julkaistu Länsiväylässä 23.9.2009)
Vastuu pitkäaikaistyöttömyyden hoidosta on ensi vuoden alussa siirtymässä kokonaisuudessaan kunnille. Kotikunnan tulee järjestää kullekin pitkäaikaistyöttömälle aktivointisuunnitelmassa sovitut toimet, joita voivat olla esimerkiksi kurssit, kuntoutus tai päihdehuolto.
Harkinnanarvoinen vaihtoehto pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon on Lempäälän kunnassa käytössä oleva malli, joka perustuu kunnan järjestämiin harjoittelupaikkoihin: kunnanjohtaja on määrännyt hallintokunnat vastaanottamaan harjoittelijoita. Heikompikuntoiset ja päihdeongelmaiset ohjataan kunnan työpajalle, josta he siirtyvät toimintakyvyn salliessa harjoittelemaan kunnan toimipisteisiin tai ulkopuolisiin työpaikkoihin, esimerkiksi seurakuntiin tai järjestöihin. Lempäälän 20 000 asukkaan kunnassa ohjausta on tekemässä kaksi työntekijää ja asiakkaita on vuosittain noin 170. Pitkäaikaistyöttömyyden hoidosta kunnalle aiheutuva vuosittainen säästö on arviolta 250 000 euroa.
Haastattelussa käydään läpi työllistymistä ehkäisevät tekijät (talous, velat, asuntoasiat, fyysinen ja psyykkinen terveys, perhetilanne, koulutus, harrastukset ja työhistoria) ja mukana on tarvittaessa myös sosiaalityöntekijä. Ohjaukseen osallistuvat tiiviissä yhteistyössä työvoimatoimisto, terveyskeskus, psykiatrian yksikkö sekä sosiaalitoimi. Mikäli pitkäaikaistyöttömän työkyky on heikentynyt oleellisesti, hänet voidaan ohjata sairaslomalle; merkittävän osan pitkäaikaistyöttömistä tulisikin olla työttömyyskortiston sijasta sairaslomalla tai eläkkeellä. Työhön ohjaaja saattaa työttömän kuntouttavaan työtoimintaan ja auttaa häntä siirtymään myös seuraavaan vaiheeseen.
Järjestelmästä on Lempäälässä myönteisiä kokemuksia: se aktivoi työttömiä, auttaa työllistymistä ehkäisevien tekijöiden hoidossa ja tuo säästöä kunnalle. Malli lisää myös pääkaupunkiseudulla kaivattua poikkihallinnollista yhteistyötä työttömyyden vähentämiseksi.
Kulttuuri on perustarve (julkaistu Länsiväylässä 12.8.2009)
Taloudellisesti vaikeina aikoina herää kiusaus säästää asioista, jotka koetaan vähiten välttämättömiksi: valitettavan usein tällainen asia on kulttuuri. Itsensä toteuttamisen ja itsensä kehittämisen tarpeet mielletään jonkinlaisiksi korkeimman asteen tarpeiksi, joihin on varaa vasta sitten, kun alempien asteiden tarpeet on tyydytetty.
Kaavamaisten säästölistojen laatijoilta unohtuvat turhan helposti kulttuurin moninaiset taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Kulttuuria voidaan työ- ja elinkeinoministeriön tietojen mukaan pitää kansantalouden kannalta varsin keskeisenä alana, ja sen arvonlisäys on selvästi suurempi kuin alkutuotannon tai monen perinteisen teollisuuden toimialan arvonlisäys.
Julkisuudessa on tuotu esiin kulttuurin merkitystä niin sairaanhoidossa kuin koulutuksessakin. Esimerkiksi juuri taideaineiden opetuksesta päätettäessä olisi hyvä muistaa, ettei kuvataiteen tai musiikin opetuksen ainoana tavoitteena ole oppia piirtämään tai laulamaan; koulun liikunnan opetuksessakin varsinaiset päämäärät ovat syvemmät kuin ne, että oppii juoksemaan mahdollisimman lujaa tai tuntee mahdollisimman hyvin pesäpallon säännöt.
Tutkimukset ovat osoittaneet esimerkiksi kuorolaulun kasvattavan merkittävästi sosiaalista pääomaa ja vaikuttavan edistävästi terveyteen. Yhdessä laulaminen pidentää ikää ja vähentää stressiä. Taiteiden harrastamisen on havaittu edistävän etenkin ikäihmisten terveyttä yhtä hyvin kuin ohjatun liikunnan, mikä tulisi ottaa huomioon sosiaali- ja terveystoimen määrärahoja jaettaessa. Kulttuuri ja liikunta ehkäisevät myös erinomaisella tavalla yhteiskunnalle kalliiksi tulevaa syrjäytymistä.
Kulttuuria (sen paremmin kuin liikuntaakaan) ei pidä nähdä pelkkänä talousarvion menoeränä vaan pikemminkin investointina tulevaisuuteen ja hyvinvointiin.
Espoon ikääntymispoliittinen ohjelma tehty noudatettavaksi (julkaistu Helsingin Sanomissa 11.6.2009)
Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi 17.11.2008 yksimielisesti ikääntymispoliittisen ohjelman vuosille 2009 - 2015. Valtuusto päätti samassa yhteydessä Eero Akaan-Penttilän ehdotuksesta, että sille tuodaan maaliskuun 2009 loppuun mennessä selvitys siitä, miten ikääntymispoliittinen ohjelma on otettu huomioon kaupungin vuoden 2009 talousarviossa ja toimintasuunnitelmassa sekä miten ohjelman on katsottu toteutuvan vuonna 2010.
Saiko valtuusto maaliskuun 2009 loppuun mennessä pyytämänsä selvityksen? Ei saanut. Esityslistalla ei ollut edes sellaista kohtaa, jossa olisi mainittu, miksi selvitys jäi antamatta. Asia yksinkertaisesti unohtui tai se haluttiin unohtaa. Menettely ei ole hyvän hallintotavan mukainen, vaikka sillä ei oikeudellisia seuraamuksia olisikaan. Valtuuston yksimielisen päätöksen noudattamatta jättäminen on vähintään moraalisesti arveluttavaa ja kunnallista demokratiaa loukkaavaa.
Ikääntymispoliittinen ohjelma, jota on ollut laatimassa sosiaali- ja terveystoimen vanhusten palvelujen tulosyksikön lisäksi suuri joukko espoolaisia senioreita ja yhteistyökumppaneita, on jatkoa vuonna 2002 hyväksytylle vanhuspoliittiselle ohjelmalle. Ikääntymispoliittisen ohjelman linjauksista on johdettu pitkän aikavälin tavoitteet ja niiden toteutumiselle mittarit. Kaupungin eri toimialojen ja tulosyksiköiden on tarkoitus laatia kullekin vuodelle ohjelman mukaiset vuosisuunnitelmat.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan terveys- ja vanhuspalvelujen jaostolle 7.5.2009 toimitetussa selvityksessä todetaan, ”ettei kaupungin taloudellinen tilanne mahdollista ikääntymispoliittisen ohjelman täysimääräistä toimeenpanoa palvelurakenteen kehittämisen määrällisten linjausten osalta vuonna 2009, mutta muilta osin voidaan pääsääntöisesti edetä ohjelman mukaisesti”. Epäselväksi jää, minkä osan ohjelman toimeenpanosta kaupungin taloudellinen tilanne palvelurakenteen kehittämisen määrällisten linjausten osalta vuonna 2009 mahdollistaa.
Ikääntymispoliittisen ohjelman heikkous on siinä, ettei sen seurantaa ja arviointia ole yksityiskohtaisesti määritelty. Kaupungin korkeimman päättävän elimen eli valtuuston tulee huolehtia siitä, että sen tekemiä päätöksiä kunnioitetaan. Mikäli ohjelman noudattamisesta päätetään tinkiä esimerkiksi taloudellisiin syihin vedoten, tulisi asia tuoda valtuuston käsiteltäväksi, etenkin, kun asiasta on olemassa valtuuston nimenomainen päätös ja vieläpä yksimielinen sellainen.
Luottamushenkilöiden tulee päätöksiä tehdessään tietää, mitä he päättävät ja mitä päätöksestä seuraa. Ikääntymispoliittiseen ohjelmaan kohdistuvia säästötoimenpiteitä on korkeimmalla päätöksentekotasolla eli kaupunginvaltuustossa aiheellista huolellisesti harkita. Lyhytnäköisten säästöpäätösten seuraukset saattavat tulla kalliiksi niin taloudellisesti kuin inhimillisestikin. Toivon yllä olevaan viitaten perusturvajohtaja Juha Metson vastaavan kirjoitukseeni.